• Smoothiemam

Syreenisokeria, mehua sekä pala kakkua!


Syreeni on kaunis ja voimakastuoksuinen kukka ja sitä voi hyötykäyttää ruoanlaitossa monipuolisesti. Sokeria, mehua tai vaikkapa jääpaloja!


Lounaslautanenkin saa toki lisää makua ja väriä näistä ihanan liloista kukkasista.


Kävin tuossa alkuviikosta Inkoon suunnalla maalla ja voi, että kun matkan varrella puhtaan luonnon keskellä syreeneitä oli tarjolla, niin siitäpä se idea lähti myös syreenikukkien hyötykäyttöön.


Tein ensin erän sokeria ja sen jälkeen ajattelin myös kokeilla mihin muuhun syreenien kukat taipuvat ruoan laitossa! No tietysti vain mielikuvitus on rajana, mutta tässäpä sinulle muutama ihana syreeniresepti.


Ennen, kuin pääset resepteissä vauhtiin, niin muutama vinkki: kerää aina kukat puhtaasta paikasta sekä erottele kukat talouspaperille tai liinalle ja putsaa ötökät pois.


Syreenisokeria tehdessä kuivata kukat ensin pöydällä talouspaperin tai liinan päällä pieni tovi, jotta ylimääräinen kosteus katoaa, ennen, kuin laitat kukkia kerroksittain sokerin kanssa avonaiseen lasipurkkiin.



SYREENISOKERI

  • 2 dl kukkia

  • 2 dl sokeria

Lado sokeria ja kukkia kerroksittain lasipurkkiin. (esimerkiksi hillopurkki)

Jätä lasipurkki avonaiseksi 2-3 päiväksi, älä laita kantta kiinni, koska muutoin kosteutta jää sisään. Syreenisokeri on valmista 2-3 päivän kuluttua!

Maku tarttuu jo päivässäkin sokeriin yllättävän hyvin ja halutessasi kukat voi siivilöidä sokerista myös pois, koristeeksi muihin leivonnaisiin, mikäli niin haluat.


Syreenisokeriohjetta voit käyttää myös muihin kukkasokerien tekoon. Esimerkiksi ruusun terälehdistä syntyy ihana ruusuinen sokeri!



SYREENIMEHU / LIMONADI

  • 4 dl kukkia

  • 5 dl viccyä

  • muutama viipale tuoreita sitruunalohkoja

  • hyppysellinen sokeria, jos pidät hieman makeudesta


Liota muutama tunti syreenin kukkasia vedessä tai viccyssä ja lisää jääpaloja halutessasi.

Jos haluat nopeasti viilentää juomaa entisestään, niin lisää jääpaloja juoman joukkoon.



Smoothiemam vinkki

Kauniit jääpalat booleihin sekä muihin juomiin - lisää syreeninkukkia jääpalamuotteihin.

Mikäli kakkuhammasta vielä kolottaa ja mietit, että mitenkä sitä yllättäisi tällä erää vieraat, niin koristele kakku syreenien kukilla tai mikset kokeilisi vegaanista tuorejuustotäytettä kakkuun?




VEGAANINEN JUUSTOTÄYTE KAKKUUN


  • 1 dl syreenin kukkia

  • 1 dl sokeria / intiaanisokeria

  • 2 dl vegaanista kermaa esimerkiksi oma suokikkini on Sure Whip

  • 300 g maustamatonta vegaanista tuorejuustoa

  • 1 1/2 dl sitruunatahnaa (jos et löydä tätä kaupasta, niin alla home made ohje)



SITRUUNATAHNA


  • 400g kookoskermaa (yli 20% rasvaa)

  • 4 rkl sitruunankuoriraastetta, luomuna

  • 3 rkl maissitärkkelystä

  • 1 dl agavesiirappia

  • 2 dl sitruunamehua

1. Kaada kattilaan huoneenlämpöinen kookoskerma, sitruunankuoriraaste, maissitärkkelys, sitruunamehu ja agavesiirappi. Sekoita vispilällä tasaiseksi massaksi. 2. Kiehauta ja anna paksuuntua samalla sekoitellen pari minuuttia. 3. Vatkaa lopuksi koko tahna sähkövatkaimella sileäksi. 4. Anna jäähtyä hetki ja siirrä sen jälkeen jääkaappiin. Enjoy!




SMOOTHIEMAM

Recent Posts

See All